Työskentelystämme nurseryssa

Työskentelemme paikallisessa koulussa. Koulu on pieni, jossa lapsia on noin 90, joista 60 lasta on ykkösluokassa ja noin 30 lasta nurseryn puolella. Meidän työmme painottuu nurseryn puolelle. Nursery on siis verrattavissa meidän esikouluun. Paikallisen nurseryn oppilaat ovat 2-6- vuotiaita, joten lähtötaso luokassa on todella vaihteleva.

Nurseryn puolella on käytetty paljon opetustyyliä, jossa lapset toistavat opettajan perässä. Olemme testanneet täällä oppimiamme taitoja ja tämän viikon ajan olemme painottaneet opetusta toiminnalliseen suuntaan. Tämän viikon tavoitteenamme on ollut opetella A-kirjainta ja sen ohella harjoitella erityisesti silmä-käsi yhteistyötä ja hienomotoriikkaa. Lisäksi olemme harjoitelleet ahkerasti koulukäyttäytymistä. Olemme myös tuoneet tunteihin tiettyä rutiinia, jotka toistuvat joka päivä. Näiden avulla haluamme viestittää lapsille turvallisuuden tunnetta ja tietoa siitä mitä koulupäivä pitää sisällään.

Meidän koulupäivämme alkaa aima yhteisellä aamuhetkellä. Olemme ottaneet lapset aktiivisesti mukaan tähän ja kaikkiin muihinkin hetkiin. Aamuisin käymme läpi päivän ja kuukauden, jokainen lapsi saa vuorollaan tulla eteen kertomaan mikä kirjain on kyseessä ja kiinnittää sen sitten taululle. Näin kirjoitamme viikonpäivän ja kuukauden näkyviin, samalla lapset saavat harjoitusta aakkosiin. Tämän jälkeen laulamme yhdessä aakkoslaulun, jonka he ovat oppineet erityisen hienosti.

Toinen tuttu rutiini on, että käymme lävitse tunnetiloja. Olemme valmistaneet kasvojen kuvia, jotka esittävät erilaisia tunnetiloja. Käymme yhdessä lävitse tunnetilan ja lapset saavat esittää miltä mikäkin tunnetila näytää.

Toistamisen sijaan olemme lähteneet käymään lävitse A-kirjainta erilaisin toiminnallisin keinoin. Olemme piirtäneet A-kirjainta ilmaan, rakentaneet kirjainta pullonkorkeista ja kirjoittaneet A-kirjainta paperille. Tänään viikon viimeisenä päivänä kysyessämme mikä A-kirjain on, jokainen lapsista tiesi kirjaimen.

Myös paljon muuta olemme myös tehneet kuluneina viikkoina nurseryssa. Lisäksi vetovastuullamme on ensimmäisen luokan liikunnat sekä kuvaamataidon tunnit.

Musiikki- ja tanssihetki, joka todella on lasten mieleen.

Eläinystävämme

Pahoittelut pidentyneestä blogitauosta. Yritämme täällä landella netin käyttömahdollisuuksista riippuen kirjoittaa useammin.

Täällä olemme saaneet elää lähellä luontoa ja voisimme kertoa teille hiukan seuralaisista. Toiset niistä viettävät aikaa kanssamme päivällä ja toiset taas erityisesti yöaikaan.

Farmilla meillä on oma aasi, joka kuljettaa meitä lyhyitä matkoja hitaasti, sillä hän on hiukan laiska. Aamulla hän herättää meidät kylän kukkojen kera kovalla huudolla samaan aikaan kun ensimmäinen rukouskutsu kaikuu farmillemme.

Erityisesti iltaisin ja öisin sleeping treen alla oleilessamme kaskaat ja heinäsirkat aloittavat korvia särkevän säestyksen. Heidän vuokseen afrikassa ei ikinä ole hiljaista.

Yöllisiä seuralaisiamme ovat olleet erityisesti hiiret. He haluavat välillä pelästyttää meitä tekemällä pesän rinkkaamme tai hukkumalla keskellä yötä käsienpesuämpäriin. Luulimme päässeemme rauhaan hiiriltä huoneemme korjauksen jälkeen, mutta eräänä yönä kuulimme kovan hiirien nakerruksen teltamme vieressä. Taskulampun avulla saimme selville, että hiiret olivat kaivaneet noin nyrkin kokoisen onkalon jota pitkin he saapuivat herkkuapajille huoneeseemme.

Eräänä yönä heräsimme siihen, kun jokin suuri eläin hyppäsi telttamme sein vasten. Säikähdimme niin kovasti että naapurimme tuli suuren viidakkoveitsen kanssa juosten katsomaan,mikä meillä oli hätänä. Lopulta selvisi, että huoneemme nurkasta löytyi pelästynyt sammakko,jonka naapurimme kääri paidan kulmaan ja pelasti takaisin luontoon. Lisäksi näitä kämmenen kokoisia sammakoita saamme tavata iltahämärässä suihkuun mennessämme.

Pienessä kylässämme kaikki hevoset,lampaat, vuohet, aasit, kanat, kukot, lehmät, kissat ja koirat elävät vapaina yhdessä ihmisten kanssa. Usein ne väistyvät ihmisten tieltä, mutta joskus joku jääräpää haluaa seistä keskellä tietä vaikka vastaan tulisi kelekele.

Afrikkalaisessa vessassa on kaivettu reikä,jota ympäröi yleensä peltiseinät melkein jokaiselta sivulta. Illan hämärtyessä vessassamme saa usein taskulampulla löytää torakoita, skorpioneja, kärpäsiä ja suuria koppakuoriaisia. Olemme saaneet tottua näiden seitsemän viikon aikana moneen pieneen hyönteiseen eikä niitä edes tunne kun ne kävelevät iholla.

Iltanuotiolla istuskellessa, kun ilta on hämärtynyt, ketut kaivautuvat koloistaan  ja aloittavat huutamisen pitkälle yöhön. Joskus ääni kantautuu hyvin läheltä mutta emme ole niitä nähneet,sillä ne pakenevat valoa.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä ei sovi unohtaa talomme vanhinta asukkia sisiliskoa, joka rapistelee päivät pitkät kattomme rajassa. Joskus gekot yrittävät vallata talomme sisiliskolta, mutta onneksi eivät ole siinä onnistuneet. Odotamme innolla (välillä kauhulla) , mitä muita uusia tuttavuuksia kohtaamme Afrikassa reissumme aikana.

31. Joulukuuta 2015

Päätimme viettää vuoden viimeisen päivän läheisessä kaupungissa Barrassa. Tarkoituksenamme oli hakea passiin uudet leimat sekä tehdä ostoksia uutta koulun keittiötä varten. Aamuauringon noustessa istuimme kelekelessä emmekä vielä tienneet mitä kaikkea päivä tuo tullessaan. Barraan saapuessamme kävikin ilmi, että meidän täytyi vielä jatkaa matkaa lautalla pääkaupunkiin Banjuliin.

Banjulissa menimme immigration centteriin hakemaan passiin leimoja, mutta afrikkalaiseen tapaan se ei ollutkaan kovin yksinkertaista eikä helppoa. Jotta olisimme saaneet leimat, meillä oli kaksi vaihtoehtoa: joko maksaisimme suuren summan rahaa tai printtaisimme todisteet työskentelystämme Apu-pakun koulussa. Päätimme siirtyä läheiseen nettikahvilaan tulostamaan tarvittavat asiakirjat. Jonkin ajan kuluttua olimme jälleen odottamassa centterillä leimoja. Pitkän odottelun jälkeen kävi ilmi, että viranomaiset eivät vieläkään olleet tyytyväisiä. Eräs tuttava, joka oli poliisi, saapui apuun ja pitkän keskustelun päätteeksi hän sai neuvoteltua meille uudet leimat. Huomasimme että täällä ei ole yhtä selkeää linjaa, kuinka käytännön asioita hoidetaan vaan se riippuu siitä kenen kanssa asioit.

Seuraavaksi päätimme lähteä nostamaan rahaa automaatista keittiötarvikkeita varten. Melkein joka kadun kulmassa oli automaatti ja pankki.  Saimme kuitenkin vasta kuudennella ja seitsemännellä automaatilla nostettua rahat, sillä automaatit eivät toimineet. Nälkä kurni kovasti jo vatsassa ja aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, joten päätimme lähteä levähtämään ja ruokailemaan paikalliseen ravintolaan.

Ruokailun jälkeen lähdimme tekemään omia ostoksiamme paikalliseen supermarkettiin. Supermarketti oli noin siwan kokoinen, löysimme sieltä kaikki tarpeelliset ostokset. Raita ja Heidi ostivat myös suklaajäätelöt, jotka maistuivat taivaalliselta, sillä ruokamme kylässä on kovin yksipuolista.

Ennen kuin lautta lähti takaisin Barraan päätimme vielä käydä ihastelemassa merimaisemia. Istuimme tulikuumalla hiekalla ja ympärillämme oli suuria palmupuita. Paikalliset lapset tulivat esittämään tanssin uuden vuoden kunniaksi pientä rahasummaa vastaan. Tuntui uskomattomalta niissä maisemissa viettää vuoden viimeisintä päivää.

Barrassa ostimme koulun keittiötä varten kokkaustarvikkeita mm. suuria valurautapannuja, vesiämpäreitä ja riisisiivilän. Uuden vuoden kunniaksi ostimme itsellemme paikallisia keksejä ja munkkeja sekä tapalapaa eli leipää.

Lähdimme kotimatkalle kohti Albredaa kelekelellä noin kello kuusi. Emme ennättäneet tehdä kotimatkaa kovin kauaa, kun auto alkoi yskiä ja kuulostaa siltä, että kovin pitkälle ei päästäisi. Lopulta auringon laskun aikaan seisoimme keskellä paikallista "highwayta" odottelemassa uutta kelekeleä. Emme osanneet muuta kuin nauraa, sillä päivä oli ollut hyvin tapahtumarikas. Emmekä osanneet arvata, että tulisimme viettämään uuden vuoden yön kelekelen kyydissä pilkkopimeässä.

Noin tunnin odottelun jälkeen uusi kelekele saapui poimimaan meidät kyytiin. Matka Albredaan oli pitkä, kuoppainen ja äänekäs, sillä paikalliset tiet ovat todella huonossa kunnossa. Pilkko pimeässä ajoimme kylästä kylään ja lopulta saavuimme Albredaan 9-10 välillä , jossa meitä piti olla vastassa oma aasimme Bala kuljettajan kanssa. Kävikin ilmi, että koska matkamme oli viivästynyt useammalla tunnilla, Bala oli palannut jo kotiin. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kävellä pimeässä 4km kohti kotia mukanamme kaikki ostokset, joita olimme tehneet kaupungissa. Kello alkoi lähestyä puolta yötä, kun yhtäkkiä kävellessämme huomasimme kelekelen tulevan kohti meitä. Onneksemme pääsimme loppumatkan kotiin kelekelen kyydissä. Koska tiedon kulku täällä on heikkoa oli Bala lähtenyt uudelleen hakemaan meitä Albredasta ja joutui näin kääntymään tyhjin käsin takaisin meidän huristaessamme kelekelellä ohitse.

Lopulta pääsimme turvallisesti kotiin ja olimme todella väsyneitä rankan päivän jälkeen. Kaaduimme telttaan puolen yön aikaan ja saimme juuri ja juuri lähetettyä läheisillemme uuden vuoden terveiset.

Hyvää Joulua!

Jouluiset terveiset taalta Afrikan lämmöstä. Aattomme vierähti tavallisesti arkiseen tapaan lukuunottamatta iltaa, jolloin keräännyimme muiden suomalaisten vapaaehtoisten kanssa yhteen nuotiolle ison puun alle. Paistelimme yhdessä banaanilettuja ja söimme kaupungista ostettuja keksejä. Suomalaisten kesken oli kiva muistella Suomen joulua.

Markkinoilla Kebbehssa

Viime lauantaina kavimme laheisessa kylassa markkinoilla. Herasimme varhain odottamaan kelekelea, jolle olimme soittaneet illalla. Kelekelen saavuttua se olikin tupaten taynna. Kelekele on Gambialainen bussi, jossa istutaan kuin sillit purkissa.
Emme siis mahtuneetkaan kyytiin, joten palasimme farmille nuotion aaren pohtimaan kuinka paasemme markkinoille. Lopulta parin tunnin paasta lahdimme matkaan hevoskarryjen kyydissa.

Hevoskyydissa tuntui kuin olisi hypannyt ajassa taaksepain 1800-luvulle. Teimme matkaa hevoskyydilla matkaa noin 2 tuntia mutta matka ei ollut kuin noin 20 kilometria. Taalla ei juuri autoja nay, joten matkat taitetaan aina aasin tai hevosen kyydilla. Oma farmin aasimme Bala on liian laiska nain pitkiin matkoihin, joten jouduimme lainaamaan hevosta.

Lauantai markkinoille kokoontuu ihmisia laheisista kylista. Markkinoilta loytyy erilaisia kasviksia, vihanneksia, kankaita vaatteisiin, koruja, kenkia seka naimme jopa jonkun myyvan toppatakkeja. Lisaksi kauppaa kaydaan erilaisista kulkuneuvoista ja elaimista. Ostimme kankaat afrikkalaisiin mekkoihin seka soimme ensimmaista kertaa tuoreita banaaneja. Mika kahden viikon tauon jalkeen tuntuu jo karkilta.

Puolen paivan jalkeen olimme jo valmiita, mutta auringon paahteessa hevonen ei kyennyt viemaan meita viela takaisin, joten jouduimme odottamaan lahtoamme auringon laskuun saakka. Saimme jalleen tuntea mita tarkoittaa "african time". Kotimatkalla meita oli useampi hevoskarry perakkain ajamassa kapeaa tieta, jossa oli suuria mutkia ja kuoppia.  Hevoskuljettajat innostuivat ottamaan ravikilpailun. Silloin tuntui, etta omat kasivoimat eivat riittaneet pitamaan itsea karryn paalla. Kuljettajista tama oli hauskaa vaikka he itsekkin meinasivat pudota kyydista.

Vierailu markkinoilla oli kaikinpuolin ikimuistoista ja kaymme varmasti siella viela uudelleen! Ostamamme kankaat on viety ompelijalle viereiseen kylaan, jotta saamme paalle valilla jotain paikallista. Paikalliset pitavat sita juhlallisena tapana.

Kuulumisia Pakau Penkusta

Aurinkoiset terveiset Pakau Penkun kylasta Apu-Pakun farmilta. Olemme sopeutuneet tanne kuin omaan kotiimme. Suomen luksus tuntuu nyt kovin kaukaiselta, mutta sita opimme arvostamaan entista enemman. Taalla on noin 35 astetta paivisin lamminta ja oisin hieman viileampaa ehka noin 15-20 astetta.

Asumme koulun farmialueella, jossa on pieni ja vaatimaton maja kotinamme. Suojaa meille maja, jossa on maalattia. Suomesta ottamamme teltta on osoittautunut taalla erittain tarkeaksi turvapaikaksi. Se antaa suojan yolla vilistavilta elaimilta kuten hiirilta, liskoilta ja sammakoilta.

Majamme

Farmilla ei ole sahkoa eika juoksevaa vetta. Veden saamme kaivosta, jonka suodatamme kahvia ja teeta varten. Juomaveden haemme kylan kaivosta ja samalla tapaamme kylan asukkaita. Kylassa vallitsee ystavallinen ilmapiiri ja saamme aina miellyttavan vastaanoton. Olemme saaneet Gambialaiset nimet, silla paikallisille se merkitsee etta olemme osana heidan kulttuuriaan ja yhteisoaan. Idan nimi on Aida, Raitan nimi on Kodu seka Heidi tottelee nimea Ramu (ei Romu) seka yhteinen sukunimemme on Ceesay. Kylan asukkaat arvostavat tyotamme ja haluavat etta viihdymme taalla hyvin.

Olemme ehtineet tutustua kouluun yhden viikon ajan ja talla hetkella koulussa on kahden viikon loma. Koulu jatkuu neljas tammikuuta. Koulussa talla hetkella on kuusi suomalaista vapaaehtoista. Lapset ovat ottaneet meidat innolla vastaan. Odotamme innolla, etta paasemme muiden toiden ohella jatkamaan opetusta tammikuussa.

Funtime

Farmialueella meille on muodostunut jo paivittaiset rutiinit. Aamuisin heraamme noin 7-8 aikaan ja kastelemme banaanipuut ja muut kasvit kuten mango ja appelsiinipuun alut. Taman jalkeen juomme nuotiolla keittamamme kahvit ja teet seka syomme aamiaisen eli puolikkaan patongin, jonka valissa on hieman majoneesia. Taman jalkeen on arkipuuhastelun aika tai kouluun meno. Pesemme kasin pyykit ja tiskit seka haemme vetta kylan kaivosta. Puolen paivan jalkeen vetaydymme riiplumattoihin lukemaan kirjaa, kirjottamaan paivakirjaa ja seurustelemaan ystavien kanssa kuuluisan Pakau Penkun ison sleeping treen alle, joka suojaa meita paahtavalta auringolta. Yksi paikallinen perhe valmistaa meille lounaan riisista seka muutamasta kalasta ja kasviksista. Ruoka on hyvin erilaista kuin suomessa, silla se on usein hyvin tulista. Illalla auringon laskun aikaan kastelemme jalleen kasvit seka peseydymme paikalliseen tapaan kuten suomalaisessa mokkisaunasaa. Kokopaivan meilla on seuranamme kylan asukkaita seka oma aasimme Bala. Valilla kylan vuohet tulevat vierailulle paremman ruuan toivossa mutta joudumme ajamaan ne pois, jotta kasvimme sailyvat. Paivan paatteeksi kokoonnumme yhteiselle iltanuotiolle ja lopuksi kaperrymme telttaan nukkumaan.

Yhteydenpito on muodostunut hiukan ongelmalliseksi, silla kylan nettimasto on kaatunut. Kirjoittelemme teille aina kun voimme ja lisailemme myos kuvia. Terveisia kaikille laheisille ja ystaville Suomeen meilta kolmelta. Pyrimme palaamaan taas pian blogin pariin.

Terkuin Ramu, Kodu ja Aida.

Kuuluisa sleeping tree

Apu-Paku Ry ja kyläkoulu Pakau Penkun kylässä

Lähtömme lähenee ja ajattelimme kirjailla hieman Apu-Paku ry:stä, jonka kautta lähdemme reissuun ja saimme mahdollisuuden harjoitteluumme. Apu-Paku ry on järjestö, joka toimii ilman välikäsiä.

Suurinosa Apu-Pakun kautta tekevästä hyväntekeväisyystyöstä on suomalaista ja gambialaista vapaaehtoistyötä. Apu-Paku lähti liikkeelle vuonna 2010, kun pieni ystävä porukka ajoi pakulla Euroopan läpi Länsi-Afrikkaan. Tämä ystävä porukka rakensi kylään koulun, joka sai vuonna 2015 syyskuussa virallisen luvan Gambiassa. Sitä ennen koulu pyöri täysin vapaaehtoisvoimin.

Apu-Paku järjestö elvyttää kylää ja tukee kylän kehittymisessä. Tällä hetkellä kylään on menossa useita harjoittelijoita, jotka tukevat niin opettamista koulun alkutaipaleilla kuin myös kylän kehitystä. Tällä hetkellä Apu-Pakun kipeimmät auttamisen kohteet sijoittuvat koulumaailman parantamiseen. Tavoitteena on rakentaa kouluun keittiö, jotta lapsille voidaan tarjota jokapäivä kouluruoka. Lisäksi arkisen aherruksen toimivuuteen auttaa opetusmateriaalit ja tarvikkeet, joita Apu-Paku kerää. Olemme kuitenkin saaneet, jo kasaan kivasti tarvikkeita. Nämä materiaalit tulevat koulullemme alkuvuodesta 2016.

Tällä hetkellä koulussa, johon menemme tekemään harjoittelua on 1. ja 2. peruluokat sekä esikoulu. Yhteensä koulussa on 99 lasta. Meidän opiskelijoiden tehtävänä on pääasiassa olla esikoulun opettajina, mutta tuemme ja autamme myös paikallisia opettajia työssään peruskoulussa. Lisäksi hoidamme koululla olevaa farmia ja kunnostamme rakennuksia. Lisäksi meillä on mahdollisuus myös pitää paikallisille erilaisia harrastekerhoja, jotka tukevat esimerkiksi perheiden elannon saamista.


Kehoitan jokaista lukijaamme kurkkaamaan osoitteeseen: apupakufinland.wordpress.com, jossa on lisää kerrottu Apu-Pakun toiminnasta. =)