Kieli ja kurinpito

Luokassamme on monen eri heimon edustajia ja heillä on eri kieli. Kylämme pääkieli on wolof. Paikallinen vapaaehtoinen opettajamme tulkkaa opetuksemme wolofiksi, mutta kaikki lapset eivät täysin ymmärrä sitä. Meille haasteeksi on muodostunut kommunikointiongelmat yhteisen kielen puuttumisen vuoksi. Opetuksen lisäksi kurinpito ja ryhmähallinta on hyvin haastavaa. Jos paikallista tulkkaajaa ei ole, on ryhmähallinta vaikeaa. 

Olemme joutuneet soveltamaan suomalaisia opetus- ja kasvatusmetodeja sekä kunnioittamaan myös paikallisen kulttuurin käytäntöjä. Osaksi olemme pyrkineet tuomaan suomalaisen koulujärjestelmän opetus- ja kasvatusmetodeja, mutta ne eivät suoraa toimi tässä kulttuurissa. Olemme jopa joutuneet selittämään toimintaamme paikallisille opettajille, jotka ovat olleet hiukan epäileväisiä ammattitaitoomme. Myös kotikasvatus on täysin erilainen kuin Suomessa, sillä lasten fyysinen kurittaminen on hyvin yleistä. 

Kun joulukuussa saavuimme kylään, koulussa kurinpito hoitui kepin avulla. Opettajat uhkailivat ja pelottelivat lyömisellä, jonka avulla he saivat lapset käyttäytymään kuten halusivat. Tämä oli yksi asia, johon halusimme puuttua niin oppilaiden kuin opettajien osalta näyttämällä omaa esimerkkiä muunlaisesta toiminnasta sekä kertomalla lapsen kehityksestä sekä fyysisen väkivallan vaikutuksista. 

Yhteisen kielen puuttumisen vuoksi olemme joutuneet luomaan yhteiset säännöt, joiden mukaan toimimme. Hiljaisuutta vaadimme käsimerkillä sekä yhteisellä taputusrytmillä, joka hiljenee. Nämä ovat osoittautuneet toimiviksi keinoiksi, jotta saamme lasten huomion ilman uhkailua. Luokassa lasten välisessä vuorovaikutuksessa on hyvin paljon fyysistä kontaktia kuten hakkaamista ja potkimista. Olemme käyttäneet rangaistuksina jäähypenkkiä, tavaroiden pois ottamista, paikan vaihtamista luokassa ja ääritapauksissa holding-otetta. Kaikissa tapauksissa olemme pyrkineet toimimaan johdonmukaisesti niin, että lapset ymmärtävät syyn rangaistukselle sekä tekojensa seuraukset. Lisäksi olemme pitäneet yhteisiä koko luokan keskusteluja toisten kohtelusta sekä ystävyydestä sekä luokan yhteishengestä ja toimivuudesta. Opettajina olemme pyrkineet sanoittamaan tunteita ja ajatuksia, miltä meistä tuntuu toisten huonosti kohtelu. Kulttuurissa tunteiden sanoittaminen ei ole yleistä ja sen vuoksi olemme yrittäneet opettaa, kuinka keskustelun avulla voi kertoa omia tuntemuksia kuten suuttumista tai surua. 

Kolmen kuukauden aikana olemme saaneet huomata merkittävää kehitystä luokassamme, mutta jotta tämä jatkuisi ja kehittyisi tulevaisuudessa, on erittäin tärkeää, että opetus ja kasvatus on johdonmukaista ja jatkuvaa.