Eläinystävämme

Pahoittelut pidentyneestä blogitauosta. Yritämme täällä landella netin käyttömahdollisuuksista riippuen kirjoittaa useammin.

Täällä olemme saaneet elää lähellä luontoa ja voisimme kertoa teille hiukan seuralaisista. Toiset niistä viettävät aikaa kanssamme päivällä ja toiset taas erityisesti yöaikaan.

Farmilla meillä on oma aasi, joka kuljettaa meitä lyhyitä matkoja hitaasti, sillä hän on hiukan laiska. Aamulla hän herättää meidät kylän kukkojen kera kovalla huudolla samaan aikaan kun ensimmäinen rukouskutsu kaikuu farmillemme.

Erityisesti iltaisin ja öisin sleeping treen alla oleilessamme kaskaat ja heinäsirkat aloittavat korvia särkevän säestyksen. Heidän vuokseen afrikassa ei ikinä ole hiljaista.

Yöllisiä seuralaisiamme ovat olleet erityisesti hiiret. He haluavat välillä pelästyttää meitä tekemällä pesän rinkkaamme tai hukkumalla keskellä yötä käsienpesuämpäriin. Luulimme päässeemme rauhaan hiiriltä huoneemme korjauksen jälkeen, mutta eräänä yönä kuulimme kovan hiirien nakerruksen teltamme vieressä. Taskulampun avulla saimme selville, että hiiret olivat kaivaneet noin nyrkin kokoisen onkalon jota pitkin he saapuivat herkkuapajille huoneeseemme.

Eräänä yönä heräsimme siihen, kun jokin suuri eläin hyppäsi telttamme sein vasten. Säikähdimme niin kovasti että naapurimme tuli suuren viidakkoveitsen kanssa juosten katsomaan,mikä meillä oli hätänä. Lopulta selvisi, että huoneemme nurkasta löytyi pelästynyt sammakko,jonka naapurimme kääri paidan kulmaan ja pelasti takaisin luontoon. Lisäksi näitä kämmenen kokoisia sammakoita saamme tavata iltahämärässä suihkuun mennessämme.

Pienessä kylässämme kaikki hevoset,lampaat, vuohet, aasit, kanat, kukot, lehmät, kissat ja koirat elävät vapaina yhdessä ihmisten kanssa. Usein ne väistyvät ihmisten tieltä, mutta joskus joku jääräpää haluaa seistä keskellä tietä vaikka vastaan tulisi kelekele.

Afrikkalaisessa vessassa on kaivettu reikä,jota ympäröi yleensä peltiseinät melkein jokaiselta sivulta. Illan hämärtyessä vessassamme saa usein taskulampulla löytää torakoita, skorpioneja, kärpäsiä ja suuria koppakuoriaisia. Olemme saaneet tottua näiden seitsemän viikon aikana moneen pieneen hyönteiseen eikä niitä edes tunne kun ne kävelevät iholla.

Iltanuotiolla istuskellessa, kun ilta on hämärtynyt, ketut kaivautuvat koloistaan  ja aloittavat huutamisen pitkälle yöhön. Joskus ääni kantautuu hyvin läheltä mutta emme ole niitä nähneet,sillä ne pakenevat valoa.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä ei sovi unohtaa talomme vanhinta asukkia sisiliskoa, joka rapistelee päivät pitkät kattomme rajassa. Joskus gekot yrittävät vallata talomme sisiliskolta, mutta onneksi eivät ole siinä onnistuneet. Odotamme innolla (välillä kauhulla) , mitä muita uusia tuttavuuksia kohtaamme Afrikassa reissumme aikana.

31. Joulukuuta 2015

Päätimme viettää vuoden viimeisen päivän läheisessä kaupungissa Barrassa. Tarkoituksenamme oli hakea passiin uudet leimat sekä tehdä ostoksia uutta koulun keittiötä varten. Aamuauringon noustessa istuimme kelekelessä emmekä vielä tienneet mitä kaikkea päivä tuo tullessaan. Barraan saapuessamme kävikin ilmi, että meidän täytyi vielä jatkaa matkaa lautalla pääkaupunkiin Banjuliin.

Banjulissa menimme immigration centteriin hakemaan passiin leimoja, mutta afrikkalaiseen tapaan se ei ollutkaan kovin yksinkertaista eikä helppoa. Jotta olisimme saaneet leimat, meillä oli kaksi vaihtoehtoa: joko maksaisimme suuren summan rahaa tai printtaisimme todisteet työskentelystämme Apu-pakun koulussa. Päätimme siirtyä läheiseen nettikahvilaan tulostamaan tarvittavat asiakirjat. Jonkin ajan kuluttua olimme jälleen odottamassa centterillä leimoja. Pitkän odottelun jälkeen kävi ilmi, että viranomaiset eivät vieläkään olleet tyytyväisiä. Eräs tuttava, joka oli poliisi, saapui apuun ja pitkän keskustelun päätteeksi hän sai neuvoteltua meille uudet leimat. Huomasimme että täällä ei ole yhtä selkeää linjaa, kuinka käytännön asioita hoidetaan vaan se riippuu siitä kenen kanssa asioit.

Seuraavaksi päätimme lähteä nostamaan rahaa automaatista keittiötarvikkeita varten. Melkein joka kadun kulmassa oli automaatti ja pankki.  Saimme kuitenkin vasta kuudennella ja seitsemännellä automaatilla nostettua rahat, sillä automaatit eivät toimineet. Nälkä kurni kovasti jo vatsassa ja aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, joten päätimme lähteä levähtämään ja ruokailemaan paikalliseen ravintolaan.

Ruokailun jälkeen lähdimme tekemään omia ostoksiamme paikalliseen supermarkettiin. Supermarketti oli noin siwan kokoinen, löysimme sieltä kaikki tarpeelliset ostokset. Raita ja Heidi ostivat myös suklaajäätelöt, jotka maistuivat taivaalliselta, sillä ruokamme kylässä on kovin yksipuolista.

Ennen kuin lautta lähti takaisin Barraan päätimme vielä käydä ihastelemassa merimaisemia. Istuimme tulikuumalla hiekalla ja ympärillämme oli suuria palmupuita. Paikalliset lapset tulivat esittämään tanssin uuden vuoden kunniaksi pientä rahasummaa vastaan. Tuntui uskomattomalta niissä maisemissa viettää vuoden viimeisintä päivää.

Barrassa ostimme koulun keittiötä varten kokkaustarvikkeita mm. suuria valurautapannuja, vesiämpäreitä ja riisisiivilän. Uuden vuoden kunniaksi ostimme itsellemme paikallisia keksejä ja munkkeja sekä tapalapaa eli leipää.

Lähdimme kotimatkalle kohti Albredaa kelekelellä noin kello kuusi. Emme ennättäneet tehdä kotimatkaa kovin kauaa, kun auto alkoi yskiä ja kuulostaa siltä, että kovin pitkälle ei päästäisi. Lopulta auringon laskun aikaan seisoimme keskellä paikallista "highwayta" odottelemassa uutta kelekeleä. Emme osanneet muuta kuin nauraa, sillä päivä oli ollut hyvin tapahtumarikas. Emmekä osanneet arvata, että tulisimme viettämään uuden vuoden yön kelekelen kyydissä pilkkopimeässä.

Noin tunnin odottelun jälkeen uusi kelekele saapui poimimaan meidät kyytiin. Matka Albredaan oli pitkä, kuoppainen ja äänekäs, sillä paikalliset tiet ovat todella huonossa kunnossa. Pilkko pimeässä ajoimme kylästä kylään ja lopulta saavuimme Albredaan 9-10 välillä , jossa meitä piti olla vastassa oma aasimme Bala kuljettajan kanssa. Kävikin ilmi, että koska matkamme oli viivästynyt useammalla tunnilla, Bala oli palannut jo kotiin. Meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kävellä pimeässä 4km kohti kotia mukanamme kaikki ostokset, joita olimme tehneet kaupungissa. Kello alkoi lähestyä puolta yötä, kun yhtäkkiä kävellessämme huomasimme kelekelen tulevan kohti meitä. Onneksemme pääsimme loppumatkan kotiin kelekelen kyydissä. Koska tiedon kulku täällä on heikkoa oli Bala lähtenyt uudelleen hakemaan meitä Albredasta ja joutui näin kääntymään tyhjin käsin takaisin meidän huristaessamme kelekelellä ohitse.

Lopulta pääsimme turvallisesti kotiin ja olimme todella väsyneitä rankan päivän jälkeen. Kaaduimme telttaan puolen yön aikaan ja saimme juuri ja juuri lähetettyä läheisillemme uuden vuoden terveiset.